Tuntikuvaukset
Istunta
Puolitoistatuntisella istunnan vakiotunnilla keskitytään nimensä mukaisesti hyvään perusistuntaan kaikissa askellajeissa. Harjoitellaan istunnan ja tasapainon säilyttämistä siirtymisissä ja erilaisissa tehtävissä.
Helppo C-B ja nuoret Helppo C-B
Tunnilla pääpaino on perusratsastuksen opettelussa. Oikean istunnan ja hevoseen vaikuttamisen opiskelua kaikissa eri askellajeissa. Harjoitellaan siirtymisiä, ratsastusradan teitä ja helpoimpia kouluratsastusliikkeitä. Välillä mennään puomeja ja ehkä pieniä esteitäkin.
Helppo B-A
Hiotaan hyvää perusratsastusta ja istuntaa, mutta tehdään jo vaikeampia asioita kaikissa askellajeissa. Harjoitellaan enemmän kouluratsastusliikkeitä ja myös hypätään esteitä.
Koulu Helppo B-A
Puolitoistatuntisella kouluratsastuksen tehotunnilla ehditään verrytellä hevoset ja ratsastajat perusteellisesti ja sen jälkeen päästään hiomaan kouluratsastusliikkeitä.
Nuoret Helppo B-A
Nuorille suunnattu tehokas puolentoista tunnin ratsastustunti samoin kuin aikuisten samantasoinen tunti, kouluratsastuksen lisäksi ryhmät hyppäävät myös esteitä. Esteratsastuksessa harjoitellaan esteradoilla vastaan tulevia erilaisia tehtäviä.
Koulu Helppo A - Vaativa B
Hevoset liikkuvat peräänannossa ja tunneilla keskitytään ratsukon tasapainon parantamiseen tehokkaan perusratsastuksen avulla ja harjoitellaan sitä kautta vaativampia kouluratsastusliikkeitä.
Este
Tällä pidempään kestävällä vakiotunnilla jo hieman enemmän hypänneet oppilaat pääsevät hiomaan taitojaan monipuolisilla rataharjoituksilla unohtamatta hyvää istuntaa ja oikeanlaista apujenkäyttöä.
Istunta- ja esteirtotunnit
Näille tunneille voit tulla silloin tällöin tai vakituisestikin. Tuntien sisällöt ovat kuten vakiotunneilla, mutta jokaisella kerralla edetään kuitenkin kyseisen tunnin ryhmän tason mukaisesti.


