Tervetuloa Equstomiin. Oppilaidenkin mielestä maan parhaaseen ratsastuskouluun.
Equstom Oy
Equstom on Nurmijärven Röykässä maaseudun idyllissä sijaitseva noin 20 hevosen laadukas ratsastustalli. Opetuksen painopiste on ratsastajan ja hevosen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Kouluratsastuspainotteisella tallilla järjestetään perusopetuksen lisäksi paljon erikois-, viikonloppu- ja kesäkursseja sekä ratsastajan kehonhallintaan liittyviä liikuntatunteja. Tallilla hoidetaan myös yksityishevosia.
Lähtökohtamme on aina ratsastajan taidot. Tarjoamme laadukasta ratsastusopetusta tavoitteellisessa ja rennossa hengessä.
Yksilöllinen opetus pienryhmissä korkealuokkaisilla hevosilla, varmistaa että ratsastajat kehittyvät omien edellytystensä mukaisesti. Olemme luoneet ympäristön, joka mahdollistaa kehittymisen ratsastajana, viihtymistä kuitenkaan unohtamatta.
Laajempi esittelyHevoset
Erityisesti laatu näkyy ja tuntuu hyvin hoidettuina ja läpiratsastettuina hevosina.
Opettajamme ratsastavat kaikkia hevosia säännöllisesti auttaakseen hevosta liikkumaan oikein. Näin varmistetaan myös, että ratsastajat saavat mahdollisimman hyvän, kehittävän ja miellyttävän ratsastuskokemuksen.
Hevosalan ammattilaiset pitävät huolta hevosten hyvinvoinnista. Hevosillamme ei ole ”hoitajia” - henkilökuntamme varmistaa hevosen hyvinvoinnin. Koska suhde hevoseen luodaan jo karsinassa, ratsastajamme saavat laittaa hevosensa itse kuntoon ennen ratsastusta ja hoitaa ne tunnin jälkeen. Tähänkin tarjoamme luonnollisesti opastusta.
Lisää hevosistaIhmiset
Sanna Siekkinen
Sanna on Ypäjän hevosopistosta valmistunut ratsastuksenopettaja, joka suhtautuu intohimoisesti kouluratsastukseen. Kannustavassa opetuksessaan hän painottaa hevosen ja ratsastajan yhteistyötä ja hän on aina valmis keskustelemaan ratsastuksen haasteista oppilaiden kanssa. Sanna on myös toiminut 20 vuotta ryhmäliikunnan ohjaajana ja hän on yhdistänyt liikunnan, kehonhallinnan ja ratsastuksen Equfit-ryhmäliikunnaksi. Hyvänä lisänä Sannalla on takanaan myös psykologian opintoja.
Mika Hämäläinen
Tuimasta ulkomuodostaan huolimatta Mika ei yleensä pure, todennäköisimmin mahdollinen tiukka ilme johtuu haljenneesta vesiputkesta, vasaralla lyttyyn lyödystä peukalosta tai ukkosen murtelemasta tietokoneesta. Mikan hommiin Equstomissa kuuluukin rakentaa ja raivata, korjata ja kuskata sekä tietenkin hoitaa paperi- ja toimistohommat.
Lisää EqustomilaisistaYhteystiedot
- Equstom Oy
-
Leppälammentie 307,
05100 Röykkä
Finland -
Puhelinpäivystys ti-pe klo 13-14:
Talli/opettajat 050 5875432,
laskutus 040 8223764. -
Email Ratsastuksen opettajat ja talli:
talli@equstom.fi,
Email Sanna Siekkinen: sanna@equstom.fi,
Email Taloushallinto: mika@equstom.fi,
Email Equfit: sanna@equfit.fi -
Equstomin Web www.equstom.fi,
Equstomin Facebookwww.facebook.com/Equstom,
Equstomin Twittertwitter.com/equstom ,
Equstom Google+ plus.google.com/102334421411111012134 ,
(tai googlehaku +Equstom)
Equfitin Web www.equfit.fi ,
Equfitin Facebookwww.facebook.com/Equfit,
Equfitin Twittertwitter.com/equfit -
Navikaattori kordinaatit Equstomiin:
Pohjoinen leveys 60 astetta 28.399 minuuttia,
Itäinen pituus 024 astetta 35.559 minuuttia.(WGS84) - Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Röykän keskustassa, n.4 km päässä tallilta. Hae aikataulut Matkahuolto








